Helmikuun heiheihei.

Aika ei ole antanut armoa. Ollaan otettu ilo irti arjesta, ja eletty kuin viimeistä päivää. Tehty asioita omalla tahdilla ja juuri sillä tavalla kuin meille kolmelle on sopinut. Naurua kyynelten läpi. Allua on käyty tervehtimässä Ketunkolossa, myöskin kävimme retkellä Mummun luona Satakunnassa. Olen yrittänyt olla ajattelematta sitä mikä meitä odottaa. Tehdä asioita niinkuin ollaan ne aina tehty.
Allun mieltä lämmitti kenties eniten Hannu-iskän vierailu katsomassa pokkolaista. Lenkillä Hannun kanssa ei enää puskat rytisseet ja tanner tömissyt,vaan menosta oli tullut herrasmieskerhon arvolle sopivaa.

Ja kaikki hyvä loppuu aikanaan, kilometrit täyttyvät väistämättä ja vieriväkin kivi sammaloituu. Miten onnekkaita olemmekaan olleet. Sen näkee Ystävien määrässä. Kymmenessä vuodessa Allun kanssa olemme olleet monessa paikassa kokemassa hetkiä ja retkiä. Niistä on kertynyt lukemattomia muistoja,joita on eväspussissa jokaiselle päivälle.


Allun lempi-ihminen koko maailmassa on aina ollut Mummu. Jokainen päivä on joulua, salaisia herkkuja, vapauttavia seikkailuita pihamaalla niin mökillä kuin Harjavallassa. Unikaveri ja turvattava. Ystävyys,jota ei sanoin voi kuvailla. Yhteisymmärrys. Mummun sanoin Allulle,kun viimeisen kerran hyvästelivät:
" KIITOS ALLU MONIEN VUOSIEN USKOLLISESTA YSTÄVYYDESTÄ".